1.5.06

Hävyttömiä kuvia

Olen seurannut harrastajien taidefoorumi Aukea.netiä melkein sen ensimmäisistä päivistä saakka. Aukea on virtuaaligalleria, jossa voi julkaista tekstiä, valokuvia ja sekalaista kuvataidetta. Laatu vaihtelee, mutta onneksi vaihtelevat myös äänet ja kasvot.

Suosittu taiteenlaji on tietysti alastomien naiskehojen esittely. Aukeassakin on paljon miesten kuvaamia naisen kehoa estetisoivia valokuvia. Olen viime aikoina kuitenkin kiinnittänyt huomiota mieleenkiintoiseen seikkaan: melkein kaikki kuvataidegallerian työt (eli esimerkiksi maalaukset ja piirrokset), jotka käsittelevät naisten alastomuutta, ovat nuorten naisten - siis tyttöjen - töitä. Niitä on paljon, eivätkä ne aina ole erityisen viehättäviä tai häveliäitä. Se yllätti minut, koska pitäisi olla tapana olettaa toisin; olettaa, että miehet ovat ne, jotka naisten ruumiillisuutta määrittelevät ja esittävät.

Tässä muutama esimerkki:
Naisia
Taiteilijan omakuva
Pimppi lumpeesta
Anonyymi
Boobies
Vid vatten


Onko tässä käsillä taas yksi paljastava esimerkki yhteiskunnan läpiseksualisoitumisesta? Ovatko tytöt ehdollistuneet kuvaamaan omaa sukupuoltaan vain alastomana objektina? Vai onko niin, että tekijät ovat kokeneet tarpeelliseksi ottaa naiskuvansa omiin käsiinsä ja piirtää itse ne kuvat, jotka heidän kehoaan esittävät? Omien kuvien (omakuvien?) tuottaminen on joka tapauksessa visuaaliseen kulttuuriin osallistumista ja sen aktiivista rakentamista edes osaksi omin ehdoin.

Oli miten oli, ero miesvalokuvaajien piiloseksuaalisen estetiikan ja nuorten naisten epähäveliään karkeuden välillä pistää jopa tällaisen melko intohimottomasti feminismiin suhtautuvan tarkkailijan silmään. Se on vänkää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti