Haetaan toimittajaa – erään työpaikkailmoituksen anatomia

Helsingin nuorisoasiainkeskus etsii töihin toimittajaa. Työnantajan odotukset ovat ristiriitaiset, työpaikan ilmapiiri bipolaarinen, varsinaisia toimittajan töitä ei saa tehdä, eikä palkkauskaan millään tavalla vastaa koulutusta. Silti – ja juuri siksi – tätä työtä kannattaa hakea.

Hankkeen toisena työntekijänä voin ehkä hieman selittää.

Toimittajan tehtävänä on ohjata Nuorten Ääni -toimituksen nuoria yhteiskunnallisen journalismin tekemisessä. Käytännössä se tarkoittaa tätä: Nuorten ryhmässä syntyy idea aiheesta, joka pitäisi saada mediassa esille. Se esitellään Helsingin Sanomien toimitukselle. Jos aihe ylittää uutiskynnyksen, nuoret alkavat tehdä juttua – itse. Kun juttu on valmis, se julkaistaan Hesarin sivuilla samalla tavalla kuin lehden muutkin jutut. Toimittajan tehtävänä on auttaa tässä prosessissa: ryhmän pyörittämisessä, yhteiskunnallisessa ajattelussa, havaintojen tekemisessä, ideoiden kehittelyssä, neuvotteluissa sekä itse jutun tekemisen kaikissa vaiheissa. 

Aina tehtävä ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen. Nuori toimittaja saattaa kirjoittaa ensimmäistä juttua elämässään, jossa saattaa olla kaikenlaisia muitakin ongelmia, jotka saattavat olla jutun aiheena. Usein on vaikea tarttua puhelimeen. Joskus ei muuten vain jaksaisi. Työn tavoite on kuitenkin aina selvä: auttaa nuoria tuomaan itselleen tärkeitä yhteiskunnallisia aiheita esille mediassa.

Monta kertaa siinä on onnistuttu näyttävästi. Jutut koulukuvaamojen harjoittamasta lahjonnasta, oppilaiden netinkäytön laittomasta valvonnasta, aikuisten alkoholinkäytöstä, huonosta huumevalistuksesta, nuorten seksikaupasta ja Linnanmäen kesätyöntekijöiden kohtelusta ovat saaneet ansaitsemaansa huomiota ja toisinaan aiheuttaneet myös näkyviä muutoksia.

Suuria ja pieniä onnistumisia on satoja. Monet niistä ovat henkilökohtaisia kokemuksia itsensä ylittämisestä ja oman äänen kuulumisesta yhteisössä.

Mutta sanoinko, että tavoite on aina selvä? Se nimittäin ei ole.

Työnantaja, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus, on poliittisessa ohjauksessa toimiva virasto, jolle ei ole aivan helppoa tukea nuorten tavoitteita silloin, kun ne ovat vääriä. Helsingin uusi vaikuttamisjärjestelmä Ruuti on malliesimerkki: nuoret vaativat monta vuotta Helsinkiin nuorisovaltuustoa ja perustivat asian ajamista varten yhdistyksenkin. Lopulta kaupunki taipui ja pisti pystyyn uuden toimintamallin – tosin sellaisen, jota nuoret nimenomaisesti vastustivat.

Vielä vaikeampaa virastolle on ollut hyväksyä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Kun eräässä tv-insertissä näkyi puolityhjä nuorisotalo, nuoret saivat moitteet viraston kalliin julkisuuskuvan tärvelemisestä. Kun kolumnissa kritisoitiin erään tilan kalustusta (mutta kehuttiin sitä, että nuoret olivat itse saaneet sen suunnitella), kirjoittajaa syytettiin oman pesän likaamisesta. Nuorisovaltuustoa käsittelevästä jutusta poistettiin virastolle kiusallinen sitaatti. Eräs epämieluisa lehdistötiedote kirjoitettiin viestintäosastolla kokonaan uudestaan. Yhtään helpompaa ei ole ollut kaupungin muiden virastojen kanssa. 

Kirjoitin alussa, että odotukset ovat ristiriitaiset ja työilmapiiri bipolaarinen. Tarkoitan sillä tätä: Nuorisoasiainkeskus hakee nyt työhön toimittajaa, jonka tehtävänä on auttaa nuoria juuri näiden hankaluuksien aiheuttamisessa. Virastolla on samanaikaisesti kaksi vastakkaista tahtoa: hyvä ja paha. Siinä välissä on monella tavalla vaikeaa olla. En luettele ongelmia tässä yksityiskohtaisesti, mutta nostan esille sen, joka on toimittajalle inhottavin: päättäjien puuttuminen journalistiseen sisältöön. Silloin tekee mieli juosta.

Miksi sitten suosittelen hakeutumaan tällaiseen työhön? Juuri siksi. Jokainen este nuorten äänen kuulumisen edessä on osoitus työn välttämättömyydestä. Suomessa on aivan liian paljon osallisuustoimintaa, joka perustuu hiekkalaatikkoajatteluun: nuoria kuullaan vain sellaisissa asioissa, jotka eivät kiinnosta aikuisia. Jos nuoren ääni kuuluu esteettä, kukaan ei todennäköisesti kuuntele.

Konfliktit ovat välttämättömiä. Ne kuuluvat niin nuorisotyöhön, politiikkaan kuin mediaankin.

Voitte suhtautua tähän kriittisellä varauksella, mutta sanon sen silti: Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimitus on Suomen merkittävin media- ja demokratiakasvatushanke. Tehtäväänsä nähden se on toki aivan liian pieni mutta silti kokoaan suurempi. Se on yhdessä Helsingin Sanomien, Yleisradion ja Suomen Kuvalehden kanssa määritellyt aivan uudet kriteerit sille, millä tasolla nuoret voivat osallistua median tekemiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vastaavaa toimintaa ei löydy mistään muualta maailmasta. Toimitus on aivan syystä ollut kymmenien esitysten aiheena kotimaisissa ja kansainvälisissä seminaareissa sekä inspiroivana esimerkkinä muualla Suomessa käynnistetyille hankkeille.

Nuorten Ääni -toimitus on satojen nuorten ja muutaman ohjaajan ja esimiehen yhteisen, kunnianhimoisen työskentelyn tulos. Nyt kun työparini (sijaisineen) lähtee kohti uusia seikkailuja, toivon, että löydämme tilalle uuden yhtä hienon työntekijän, joka voi auttaa nuoria tekemään lisää ihmeitä.

Kaupungin nuorisotyöntekijän palkka (KVTES) ei tietenkään vastaa sitä koulutusta ja kokemusta, jota tehtävä vaatii. Työssä voi rikastua vain henkisesti. Joitain etuja kuitenkin on: Työkaverit, mukaan lukien nuoret, ovat hienoja. Työnsä ja työaikansa saa suunnitella varsin vapaasti. Saa keksiä hauskoja harjoituksia ja viedä toimitusryhmän kevätretkelle Pasilan TV-torniin tai Länsimetron työmaatunneliin. 

Ja sitten vielä tärkein: Jokaisen artikkelin, insertin ja nuorisotyöllisen tai byrokraattisen taistelun jälkeen voi olla varma, että maailma on muuttunut hieman paremmaksi, rikkaammaksi. Se on etuoikeus, jota toimittajan työssä ei aina ole. 

Haku päättyy 10.8.2012. Tarkemmat tiedot kaupungin sivuilla. Jos kirjoittamani enemmän innosti kuin lannisti, suosittelen.

Osattaisiinkohan Panimoliitossa selittää?

Vuonna 2009 peruspalveluministeri Paula Risikko perusti työryhmän pohtimaan alkoholimainonnan rajoituksia. Työryhmä jätti muistionsa kesällä 2010. Nyt hallituksella on taas aikeita kiristää etenkin niin sanottua mielikuvamainontaa. Tällä kertaa julkinen keskustelu on saanut poikkeuksellisen näyttäviä piirteitä.

Risikon työryhmä katsoi, että alkoholimainonta tutkimusten mukaan lisää jonkin verran lasten ja nuorten alkoholinkäyttöä ja alentaa aloitusikää. Työryhmä ei kuitenkaan pitänyt mielikuvamainonnan rajoittamista tarkoituksenmukaisena, koska se saattaisi siirtää mainonnan sääntelemättömiin ympäristöihin kuten nettiin. 

Ryhmän työskentely näyttäytyi mediassa varsin ristiriitaisena ja lopulliseen muistioon onkin jätetty useita eriäviä mielipiteitä ja täydennyksiä. Esimerkiksi tutkija Markku Soikkelin mukaan alkoholiteollisuuden intressit ohittivat jatkuvasti tieteellisen tutkimusnäytön. Alkoholijuomakauppayhdistys taas peräänkuulutti hallitukselta laaja-alaisempaa ja pitkäjänteisempaa alkoholipolitiikkaa sekä vahvaa panostusta valistustyöhön.

Kerrataanpa siis lyhyesti: Sosiaaliviranomaiset haluaisivat kiristää alkoholimainontaa tutkimusnäytön perusteella. Elinkeinoelämä puolestaan ei pidä tutkimusnäyttöä uskottavana ja vastustaa siksi rajoituksia. Sen sijaan vaaditaan enemmän resursseja alkoholivalistukseen.

Hetkinen – tämä kuulostaa siltä, että mainonta ei lisää kulutusta, mutta valistus voisi kuitenkin vähentää sitä. Vaikuttaa ristiriitaiselta. Osattaisiinkohan Panimoliitossa selittää? Tehtävä osoittautui haastavaksi sekä kysyjälle että vastaajalle.

Panimoliiton toimitusjohtaja Elina Ussa, mikä on panimoteollisuuden virallinen kanta, lisääkö alkoholimainonta alkoholin kulutusta?

Muutama vuosi sitten kokoontui se työryhmä. Siinä tutkijat tulivat siihen lopputulokseen, että tarvitaan kotimainen tutkimus, että me tiedetään, mikä se vaikuttavuus on. Alkoholipolitiikka jos jokin vaihtelee hirvittävän paljon maasta toiseen. Meillähän on Suomessa omanlaiset juomisongelmat verrattuna muuhun Eurooppaan. Eli meiltä puuttuu oikeasti analyysiä siitä, miten mainontakiellolla voidaan vaikuttaa. Siihen johtopäätökseen se työryhmä päätyi silloin kaksi vuotta sitten. Mä ihmettelen, että sitä tutkimusta ei ole vielä tehty. Tää on selvästi enemmän politiikkaa kuin tutkimusta, mitä tehdään.

(Tutkin keskustelun jälkeen työryhmän muistiota ja yritin etsiä Ussan mainitsemaa johtopäätöstä kotimaisen tutkimuksen tarpeesta. En löytänyt. Tutkija Markku Soikkeli vahvistaa myöhemmässä kommentissa, ettei sellaista johtopäätöstä ole tehty.)

Onko sulla omaa näkemystä siitä, pystyttekö te lisäämään alkoholimainonnalla alkoholinkulutusta?

Tää kokonaiskulutus on meillä ollut neljä vuotta laskusuunnassa ja se on yleiseurooppalainen trendi. Siinä mielessä se on vähän niin kuin hammastahnamarkkinat, että se ei ole kasvava. Me pidetään kiinni siitä, että me voidaan omien tuotemerkkien välistä kilpailua käydä.

Pystytkö sä sanomaan kyllä tai ei – lisääkö mainonta kulutusta?

Ei, ei lisää.

Te olitte tekemässä tätä Kännissä olet ääliö -kampanjaa. Mikä sen tarkoitus on?

Me halutaan olla vahvasti humalahakuista juomista vastaan. Meillehän elinkeinona olisi viisasta, että suomalainen juomakulttuuri olisi paljon fiksumpaa kuin mitä se tällä hetkellä on. Mitä enemmän meillä on tällaista alkoholin väärinkäyttöä, sitä enemmän se kohdistuu kiristyksenä meidän elinkeinoon. Teollisuus kantaa vastuun omalta osaltaan, mutta talkoissa pitää olla kaikkien muidenkin. Yhteiskuntakin voisi laittaa sinne omia roposiaan, mutta tällä hetkellä hallitus ei tee mitään valistustyötä.

Uskotko, että valistuksella voitaisiin vähentää alkoholin kokonaiskulutusta?

Suomessa on nuoriso raitistunut koko 2000-luvun. Tässä on menossa hyvä trendi ja näillä tällaisilla kampanjoilla on voitu hyvinkin vahvistaa sitä. Niin pitäisikin tehdä.

Mun korvaan tässä on vähän ristiriita. Te uskotte, että valistuksella ja mainonnalla voidaan vähentää mutta ei lisätä alkoholin kulutusta. Miten selität tämän ristiriidan?

Minusta on taas ristiriita se, että sanotaan, että mainonnalla on hirveän suuri vaikutus nimenomaan lapsiin ja nuoriin ja sitten taas valistuksella ei nähdä mitään vaikutusta. Musta se ristiriita on ennemmin näin päin.

Hmm, kysyn vielä uudestaan. Sinä uskot siis, että valistuksella voidaan vähentää kulutusta, mutta et usko, että sitä voidaan mainonnalla lisätä. Miten selität sen?

Meillä on kotisivuilla tilastot. Esimerkiksi Norjassa on kielletty mainonta kokonaan ja siellä on kokonaiskulutus kasvanut siitä lähtien. Ruotsissa on viisi vuotta sitten lievennetty mainontarajoituksia ja siellä on sitten taas kulutus laskenut. Edelleen peräänkuulutan sitä, että me tarvittaisiin kotimainen tutkimus siitä, että mikä se meidän tilanne oikeasti on.

Pystytäänkö Kännissä olet ääliö -tyyppisillä kampanjoilla vähentämään kulutuksen kokonaismäärää?

Pystytään ohjaamaan vastuullisempaan alkoholinkäyttöön.

Hmm. Kysyn vielä uudestaan. Pystytäänkö sillä valistuksella mitä te teette, vähentämään kulutuksen kokonaismäärää?

Jos kysyt THL:stä, mitä heidän tutkijat arvioi, hehän eivät lähde siitä, että valistuksella olisi mitään merkitystä.

Mutta entä te?

Mä uskon, että valistuksella pystytään vaikuttamaan ainakin siihen, miten alkoholia nautitaan.

Mutta entä määrään?

Mä en tiedä, onko se määrä edes se ongelma. Meillä 10% kuluttajista käyttää 50% alkoholista. Muut käyttävät aika fiksusti.

Mutta pystytkö sanomaan, että jos halutaan vaikuttaa siihen määrään, onko se mahdollista?

Mä en ole valistuksen mikään tutkija. Sun täytyy toi kysyä kyllä joltain tutkijalta. Mun on turha spekuloida, kun en ole asiantuntija. Sun pitäis kysyä THL:stä ja ne kyllä sanoo, ettei sillä ole mitään merkitystä, valistuksella. Sehän on meidän tämä yhteiskunnan virallinen linja.