29.8.13

Lapsen tehtävä ei ole naurattaa aikuisia

Helsingin Sanomat kysyi lapsilta, mitä tarkoittavat kulttuurisanat improvisaatio, kenraaliharjoitus ja apuraha. Koska sanat ovat lapsille vieraita, lapset vastaavat tietysti hassusti.

Hesari on tehnyt näitä juttuja jo pitkään. Ylelläkin oli oma Lapset puhuvat -sarjansa, jossa juttelu tapahtui kameran edessä.



Erilaisten "lapset puhuvat"-konseptien hauskuus perustuu siihen, että lapset yrittävät puhua tosissaan jostain, mitä eivät ymmärrä. Se naurattaa niitä, jotka ymmärtävät.

Samalla kaavalla voisi tehdä hauskoja, haastateltavia hyväksikäyttäviä juttuja myös vaikkapa kehitysvammaisista ja dementikoista. Eikö naurattaisikin, kun he yrittäisivät selittää asioita, jotka meille normaaleille aikuisille ovat ihan yksinkertaisia?

Hyvä kuitenkin ettei tehdä. Lapsetkin voisi jättää rauhaa. Aikuisten naurattaminen ei nimittäin ole lapsen tehtävä.

terveisin,
Ismo Kiesiläinen,
entinen lapsi

EDIT: HS kirjoitti lasten haastattelemisesta pari vuotta aiemmin näin:
Kun lapsi päästetään ääneen, on parempi kysyä asioista, joista lapsi itse tietää. Puoluepolitiikkaa kommentoiva viisivuotias huvittaa aikuista mutta aliarvioi lasta.
"Olisiko aikuisesta hauskaa, jos haastateltaisiin asiasta, josta ei tiedä mitään?" kysyy Ojala.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi1:21 ip.

    Minusta nämä ohjelmat ovat riemastuttavia juuri siksi että lapset käyttävät sitä luovuuttaan ja pohjatonta mielikuvitustaan mikä meiltä tylsiltä, kaavamaisilta "normaaleilta" aikuisilta on onnistuttu nitistämään.

    Kuunnellaan enemmän lapsia, kehitysvammaisia ja dementikoita, eikös. Nauretaan onnesta kun oivalletaan, miten oikeassa he ovatkaan.

    Besserwisserien valmis maailma se vasta naurattaakin.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi4:58 ip.

    Minusta on hienoa ja mielenkiintoista kuulla ja kuunnella, mitä lapset ajattelevat mistäkin asiasta ja millaisia näkemyksiä heillä erilaisista asioista on.

    Tuskin haastatellut lapset ovat kamalasti kärsineet tai tunteneet mielipahaa, kun heitä on haastateltu. Se on voinut olla hyvinkin hieno ja kutkuttava kokemus, josta voi kertoilla ja ylpeillä kavereille. Saattaapa olla, että he ovat jotain oppineetkin.
    Ja toisaalta voihan se sitten parinkymmenen vuoden päästä aikuisena olla hauskaa ja ilahduttavaa katsoa itseään lapsena - heitä itseään ehkä jopa naurattaa (= positiivisessa mielessä).

    Kirjoitit myös, että ne jotka ymmärtävät eli "normaalit aikuiset" nauravat, mutta mites ne samanikäiset lapset kotikatsomoissa, jotka ymmärtävätkin selitettävät sanat, asiat ja ilmiöt? Annetaanko niillekin sapiskaa ja sanotaan, että hävetkää, nyt ei sovi nauraa.

    Ääneen ajatteleminen ja ajatuksistaan kertominen ovat tärkeitä asioita lapsen mielikuvitukselle ja ajattelun kehittymiselle. Ja siinä, että nämä pohdinnat tuodaan suuren yleisön eteen, ei mielestäni ole mitään pahaa, epäeettistä tai eriarvoistavaa. Sadutetaanhan päivähoidossakin ja aiheena voi olla vaikka "Provokaatio". Jos kertoja alkaa tarinoimaan prinsessasta nimeltään Provokaatio, niin tuskin siinä kukaan aikuinen tai kuka tahansa alkaa nauramaan, että voi lapsi parka, etkö tiedä mikä se oikein on.

    Itse en vieläkään ymmärrä, mikä tässä asiassa on niin kamalaa tai miksi se on kirjoittajalle ongelma. En ajattele tätä aikuisten naurattamisena.

    VastaaPoista